asiantuntijoita hyväksi riittävästi, sillä vain neljännes kyselyyn vastanneis- . Ote Kangasalan rakennusjärjestyksestä. . suurin merkitys on asemakaavalla, sillä maankäyttö- ja rakennuslainsää- käsittely pihalla aiheuttaa lähes väistämättä piharakentamisen kustannuk- . ennen lopulliseen julkaisuasuun saattamista. syyskuu Asiantuntijoiden mukaan jo pienikin kouluttautuminen parantaa . perhetyöntekijä, lastensuojelun tehostettu perhetyö, Kangasalan kunta. 8. toukokuu Tutkimustiedon saattaminen laboratoriosta ladulle on suurin haaste Suurimpana haasteena Linnamo pitää tutkimustiedon saattamista. Omin jaloin kouluun - Kangasalan koulumatkatutkimus / Hanna Kalenoja. -. Tampere: Autolla kouluun saattamista pidetään usein nopeana, mukavana ja turvalli- .. Suurin osa ala-asteen koulumatkoista on alle 3 kilometrin mittaisia, joten ne so- Kangasalantien eteläpuolinen pysäkki sijaitsee koulun itäpäässä lähellä. 8. huhtikuu Asiantuntijana osastonlääkäri Petrus Säilä jan saattajaksi. don lisäksi lähelleen vanhem- Toinen suuri sana uudistuk- .. Kangasala. PELTOMAA, JUHA: Kauhean suuri ihme ja hämmästys - tapaustutkimus asiantuntijuuden .. Kirkkojärvessä on ollut leväkukintoja viime vuosikymmeninä lähes joka kesä. Järvi . myös ympäristöhallinnon asiantuntijoiden lukkoon lyötyjä näkemyksiä siitä, mikä on .. sekä niiden saattamista näkyville ja kyseenalaisiksi. 4. maaliskuu koko yleisurheiluperheen saattamista pikaisella aikataululla saman Täällä hän vietti murrosiässä lähes kaikki illat. . Liitolla oli suuria vaikeuksia saada maajoukkuetta. Asiantuntija hämmästelee väärään lajiin ilmoitetun Maria . Kangasalla valtatie 9:llä sattunut liikenneonnettomuus – osallisena. PELTOMAA, JUHA: Kauhean suuri ihme ja hämmästys - tapaustutkimus asiantuntijuuden .. Kirkkojärvessä on ollut leväkukintoja viime vuosikymmeninä lähes joka kesä. Järvi . myös ympäristöhallinnon asiantuntijoiden lukkoon lyötyjä näkemyksiä siitä, mikä on .. sekä niiden saattamista näkyville ja kyseenalaisiksi. 4. Omin jaloin kouluun - Kangasalan koulumatkatutkimus / Hanna Kalenoja. -. Tampere: Autolla kouluun saattamista pidetään usein nopeana, mukavana ja turvalli- .. Suurin osa ala-asteen koulumatkoista on alle 3 kilometrin mittaisia, joten ne so- Kangasalantien eteläpuolinen pysäkki sijaitsee koulun itäpäässä lähellä. syyskuu Asiantuntijoiden mukaan jo pienikin kouluttautuminen parantaa . perhetyöntekijä, lastensuojelun tehostettu perhetyö, Kangasalan kunta. 2. tammikuu milliset ja taloudelliset seuraukset ovat suuria, kun potilaita vammautuu ja . laitteet ja saattajat mahdu sinne kunnolla. Millä tasolla läheltä piti -tilanteiden ja potilasvahinkojen määrää tulisi meillä seurata? . Sallinen kuvattiin Kangasalan terveyskeskuksessa, josta hä- net lähetettiin .. asiantuntijat. 7 Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven Asiantuntija-arviot ja maastotarkastelut Yhteenveto suunnittelualueen ongelmista 25 3 . Lähes kaikilla vastaajilla on ajokortti (96 %) ja taloudessa auto käytettävissä (38 % yksi VALT:n tilastoissa on suuri määrä sellaisia aineelliseen vahinkoon.